SEITSEMÄN VELJESTÄ

Suomi 1979  80 min

Esitykset

Studio ke klo 11.00 (koululaisnäytös)

Studio su klo 15.00

Riitta Nelimarkan ja Jaakko Seeckin yhteistyönä syntynyt Seitsemän veljestä on Suomen ensimmäinen kokopitkä animaatio. Tarina perustuu Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -teokseen ja esittää Jukolan kiivaiden miesten elämänvaiheita. Murrettuihin syksyisiin sävyihin taittuva kollaasianimaatio on toteutettu alusta loppuun käsityönä akvarelliväreillä, taustakuvan ja liikuteltavien paperihahmojen avulla.

Omapäisten poikien lisäksi eri vuodenaikoina kuvattu luonto on keskeinen osa kauniilla runollisella kielellä kerrottua tarinaa. Kertomus esittelee seitsemän jukuripäisen veljeksen erikoisen elämän ja samalla hyväksytymmän, hillityn ja herraskaisen elämäntyylin, jota muut kyläläiset edustavat. Kokonaisuus on kasvutarina, jossa miehet käyvät läpi eri vaiheita, vuodenaikojen tapaan. Luonto ja sen eläimet näyttäytyvät veljeksille vahvoina eteenpäin vievinä voimina, mutta rakkaus naapurin Venlaan saa heidät levottomiksi. Eivätkä pojat pysty piilottelemaan pahaltakaan, kun itse Lucifer löytää Simeonin.

Suomen eteläisessä Hämeessä, Jukolan talossa asuvilla veljeksillä on tehtävä: oppia vihdoin ja viimein lukemaan. Rovastilta tuli kiivas käsky, jonka vuoksi pojat tutustuvat kukkokantiseen Aapiseen ja joutuvat lukuhommiin lukkarin luo. He ovat järjestäneet vallattomia kujeita ja menoja koko elämänsä ajan, nytkö ne olisi lopetettava ja asetuttava muottiin? Veljesten isä menehtyi kaksintaistelussa karhun kanssa, ja kun äitikin kuoli, niin pojista tuli talon isäntiä. Heitä pidetään koulimattomina kiusanhenkinä, eikä heidän loputon pyllyilynsä paranna tätä mielikuvaa. Erään railakkaan illan jälkeen veljekset huomaavat saunansa palaneen poroksi, ja tämän seurauksena he lähtevät Impivaaraan, rovastin ja tämän käskyläisten ulottumattomiin.

Impivaarassa pojat mietiskelevät maailman menoa ja elämämme muuttuvaisuutta, ja Jussi toteaa nuoren naimattoman miehen elämän olevan tanssia vaan. Heille kuitenkin sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, eikä vastoinkäymisille näy loppua. Vaan kenties ne ovatkin vain muutokseen johtavia merkkejä. Vuodenajat vaihtuvat, mutta kuinka käy poikien luonteen? Vievätkö uudet kokemukset oppihaluttomat veljekset sinne minne heidän kuuluukin päätyä, ja tuleeko vielä heidän aikansa sovittaa huono elämä ja ansaita arvostuksensa?

”Parasta ottaa päivä sen tultuansa, sallia sen mentyänsä, käyköön sitten puuhun tai mäntyyn.”